Kolmen koiran blogi kertoo kolmen erirotuisen koiran tempauksista Nestorinrannassa. Nestorinranta taas on pienimuotoinen matkailuyritys Puumalan Lintusalossa keskellä Saimaata.
Espanjanvesikoiramme Aru ehti elää 1,5 kuukautta vaille 12-vuotiaaksi, kun imusolmukesyöpä vei voiton 16.1.2018. Syöpä todettiin 2,5 kuukautta aiemmin ja se ei onneksi haitannut Arun menoa kuin vasta viimeisenä yönä. Romahdus tuli sitten äkkiä eikä Aru ehtinyt kärsiä kauan.
Tällä hetkellä talossa on vain kaksi koiraa, australianterrierit Luka, kohta 9 v., ja sen pentu Vallu, 11 kk. Jonain päivänä taloon tulee vielä espanjanvesikoira, näin uskon ja toivon.
Aru ja jäiden lähtö eräänä keväänä - ja pari joutsenta tuolla jäiden keskellä.
Vanha kääpiövillakoiramme Nelli, 19 v., katosi kaksi viikkoa sitten keskellä kirkasta aamua ulkoilulenkin aikana. Nelli jäi meistä muista jälkeen, kuten nykyään aina tapahtui. Usein se kääntyi takaisin kotiin ja jäi terassille odottamaan.
Tällä kertaa Nelli ei ollut terassilla eikä missään. Yöllä oli satanut hiukan lunta, joten tuoreet jäljet näkyivät selvästi. Se ei ollut poikennut metsään eikä metsästä ollut kukaan tai mikään tullut metsätielle, jota kuljimme. Nelli ei ollut harhautunut risteyksessä väärään suuntaan, se ei ollut lähtenyt pihastakaan minnekään, jos olisi sinne tullut. Jälkiä oli vain metsätiellä ja pihassa, ei missään muualla.
Lähdin heti etsimään Nelliä ja etsin koko päivän, välillä jalkaisin, välillä autolla, välillä muiden koirien kanssa, välillä yksin. Ei jälkeäkään, ei minkäänlaista ääntä missään. Naapureistakaan kellään ei ollut mitään havaintoa. Nelli oli hävinnyt - ilmaan.
Linnuista vain huuhkaja tai kotka pystyy nappaamaan 7-kiloisen koiran. Huuhkajista on aina joinakin vuosina ollut havaintoja, mutta kotkia täällä ei periaatteessa ole. Petoyhdyshenkilön mukaan kotkia on joskus nähty muuttomatkalla, joten ihan poissuljettu ei kotkakaan ole.
Katoamispäivän jälkeen olemme etsineet Nellin jäännöksiä joka päivä siihen asti, kun satoi lunta. Nyt täytyy odottaa lumen sulamista. Viimeistään toukokuussa pitää jotain löytää. Sen jälkeen maa peittyy taas kasvillisuuteen.
Nelli eli viimeiset vuotensa onnellista vanhan koiran elämää. Ulos se pääsi aina, kun halusi. Se nukkui pedissään hievahtamatta suurimman osan vuorokaudesta. Lenkille se halusi aina mukaan. Usein se piti kuitenkin varovasti herättää, koska ei olisi muuten huomannut, että nyt ollaan lähdössä. Vielä viikkoa ennen katoamistaan, se haastoi hetken vesikoiraamme Arua leikkimään.
Nellin oli hyvä olla omassa pedissään.
Viimeiset kaksi vuotta Nelli oli myös hyvin helppo vanha koira. 16-17-vuotiaana sillä oli vaihe, jolloin sillä piti olla vaipat öisin, koska se laski helposti alleen. Loppuvuodet se pysyi kuivana. Kipujakaan ei ollut, vaikka aistit olivat jo huonot.
Hyvässä kunnossa on muori. Tekee useimmiten samat lenkit kuin muutkin, mutta onhan se jo vähän höperö. Kuulo ja näkö ovat huonoja ja yrittää joskus oven saranapuolelta tai ikkunasta sisään. Vuoteen ei ole enää tullut yläkertaan vaan nukkuu alakerrassa. Yövalo pitää olla, että näkee mennä juomaan - muuten haukkuu meidät hereille.
Kaikki pitävät Lukasta ja Luka kaikista, mutta osaa se olla häijykin.
Asiakas maalasi Lukasta akvarellin. Ja tällaisena se yleensä näyttäytyykin.
Kun Lukaa joku asia potuttaa ja jos Aru sattuu maleksimaan lähettyvillä, se purkaa kiukkunsa siihen. Tänään nypin Lukan turkkia, kun se on päässyt hiukan huonolle hoidolle. Lukaa alkoi lopulta moinen tympiä ja se yritti pyristellä pois - en päästänyt ja jatkoin.
Aru sattui oleilemaan lähettyvillä ja yhtäkkiä Luka hyökkäsi Arun kimppuun. Veri ei sentään lentänyt, mutta ärhäkkään näköistä ja kuuloista se oli. Aru ei osannut puolustaa itseään yhtään, yritti vain vetäytyä pois.
Tässä kaikki kolme veneretkellä tänä kesänä. Aru edessä, takana Lukan peräpäätä ja takimmaisena vanha muorimme, puolentoista viikon päästä 18 täyttävä Nelli.
Ensimmäinen koiramme, kääpiövillakoira Nelli täytti tänään 30.10.2014 täydet 17 vuotta. Nuorempana Nelli tykkäsi istua ruokapöydän ääressä tuolilla. Niinpä synttärikakku katettiin rouvalle pöydän ääreen.
Ensin vanha rouva ei oikein tajua, mistä on kysymys.
Sitten tajuaa ja malttaa hetken odottaa ennen synttärimakkaroiden syömistä.
Katselin, kun vesikoiramme Aru jäysti alun perin terrieri-Lukan löytämää isoa hirvenluuta pihassa. Vieressä Aruun selin istui Luka mietteliään näköisenä. Siinä katsellessa tuli mieleen, että Lukahan saisi Arun tuosta helposti houkuteltua vahtihommiin.
Tuskin ehdin tätä loppuun ajatella, kun Luka säntäsi hurjasti haukkuen tietä pitkin metsään päin. Arupa ei ihme kyllä lähtenytkään mukaan. Luka kiihdytti haukkua parinkymmenen metrin päässä. Aru havahtui kuuntelemaan - ja jo lähti.
Katsoin Lukaa ja sehän vaikeni heti Arun irrottua luusta riittävän kauaksi - ja laukkasi minkä kintuista kerkesi luun luo. Ikävä kyllä luuta ei löytynyt, vaikka Luka kuinka nuuski. Tällä kertaa Aru sai nielaistua luun rippeet mahaansa ennen lähtöä.
Luka on meidän koirakatraassamme se eläinsatujen ovela pieni kettu ja Aru se huiputettava iso karhu.
Tässä vaiheessa luu oli vielä sen löytäjällä, Lukalla. Luu oli niin iso, että tätä kaluttiin monta päivää kaikkien kolmen koiramme voimin vuorollaan.
