Tuskin ehdin tätä loppuun ajatella, kun Luka säntäsi hurjasti haukkuen tietä pitkin metsään päin. Arupa ei ihme kyllä lähtenytkään mukaan. Luka kiihdytti haukkua parinkymmenen metrin päässä. Aru havahtui kuuntelemaan - ja jo lähti.
Katsoin Lukaa ja sehän vaikeni heti Arun irrottua luusta riittävän kauaksi - ja laukkasi minkä kintuista kerkesi luun luo. Ikävä kyllä luuta ei löytynyt, vaikka Luka kuinka nuuski. Tällä kertaa Aru sai nielaistua luun rippeet mahaansa ennen lähtöä.
Luka on meidän koirakatraassamme se eläinsatujen ovela pieni kettu ja Aru se huiputettava iso karhu.
 |
| Tässä vaiheessa luu oli vielä sen löytäjällä, Lukalla. Luu oli niin iso, että tätä kaluttiin monta päivää kaikkien kolmen koiramme voimin vuorollaan. |
