sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Koirat ja hirvenpää

Isännän ampumassa kymmenpiikkisessä piisaa ihmettelemistä. Vesikoira Aru ja aussi Luka haistelevat hirvenpäätä.


tiistai 25. lokakuuta 2011

Luka vilvoittelee - muisto hellekesästä

Tämä video olisi tietysti pitänyt julkaista jo kesällä, mutta tässä se nyt on muistona hellekesästä näin pimeän syksyn keskellä.

Kullakin on omat tapansa vilvoitella. Tämä on Lukan tapa. Se ei juuri halua uida, mutta sen mielestä on kivaa seisoa tai käyskennellä vedessä kaulaa myöten.




keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Koirat tripillä

Perjantain ja lauantain välinen yö vietettiin tiputuksessa ja tuskaisena.Kaksi nuorta urosta voivat huonosti. Vanha narttu oli terve. Lähitulevaisuus näytti siltä, että kohta meillä ei ole yhtään koiraa.

Nyt koirien tila jo huvittaa.Ei siksi, että ne voivat huonosti vaan siksi, että ne käyttäytyivät näin jälkeenpäin ajatellen huvittavasti. Tämä näkemys on tietenkin mahdollinen vain siksi, että kaikki päättyi onnellisesti.Koirat toipuivat nopeasti ja ovat nyt entisellään.

Palasimme pimeänä perjantai-iltana matkoilta. Terrieri oli tapansa mukaan vastassa jo naapurin pihassa ja vesikoira omassa pihassa. Kun avasin auton oven, vesikoira teki omituisen väistöliikkeen. Se meni matalaksi ja väisti laajassa kaaressa, ihan kuin se olisi kuvitellut auton oven lentävän sen päälle. Ällistyin. Mitä ihmettä?

Pihassa koirien kanssa oli Silja, joka oli hoitanut koiria matkamme ajan. Vesikoira ja terrieri olivat juuri oksentaneet ja siksi Silja oli vienyt ne ulos. Kun pääsimme sisään, huomasimme Siljan kanssa terrierin tärisevän kuin horkassa. Ehdin jo kauhistua, että Lukassa on puhjennut epilepsia. Silja taas pelästyi, että se on saanut mahalaukun kiertymän.

Sitten näimme vesikoiran: se tärisi samaan malliin. Takapää ei tahtonut pysyä pystyssä ja tärinä oli melkoinen.Vanha villakoiranarttu oli onneksi normaali. Aloin soitella eläinlääkäreille ja lähdimme tuota pikaa kohti päivystävää eläinlääkäriä Mäntyharjulle (2 tunnin ajomatka).

Sitä ennen ehdin ihmetellä terrieriäkin: samalla kun se tärisi hurjasti se heilutti häntää ja autolle mentäessä se suorastaan innostui. Ihan kuin se olisi ollut hauskalla tuulella.

Matkalla terrieri oksensi kolmasti, vesikoira ei kertaakaan. Mäntyharjulla terrieri ei enää tärissyt ja oli selvästi piristynyt. Vesikoira voi huonosti. Tärisi ja läähätti, takapää huippasi kävellessä. Kumpikin oli sen verran kuivunut, että eläinlääkäri antoi niille nesteytystä, vesikoiralle suoraan suoneen. Sydän löi kummallakin normaalisti.

Vesikoiralle annettiin vielä lääkehiiltä ja muutakin ensiapua. Aamulla koirat olivat kunnossa, mutta vaisuja: kun ulkoilutin niitä Mikkelissä, paljon koiria tuli vastaan, mutta kumpikaan ei jaksanut rähjätä. Hienoa.

Sitten tuli sunnuntai-ilta, pari päivää urosten sairastumisesta. Vanha villakoiranarttu tärisee mahdottomasti noin viiden aikaan eivätkä takajalat meinaa kantaa. Huoneiden välisen kynnyksen ylittäminen pelottaa sitä yhtäkkiä. Kun kumarrun sen puoleen, se tekee hurjan väistöliikkeen. Ihan kuin olisin huitaissut sitä? Mitä ihmettä?

Olin ollut juuri lähdössä lenkittämään koiria. Urokset on lenkitettävä, joten mies saa tarkkailla sillä aikaa villakoiraa.

Hetken päästä villakoira säntää kuitenkin peräämme hirmuisessa horkassaan.(Mokoma mies, taas antoi periksi!) Ihmettelen: koira tärisee mutta samalla se näyttää oudon pirteältä. Se ihan oikeasti haluaisi lähteä lenkille mukaan. Lähden viemään sitä sisälle.

Taas ällistyn: koira kävelee aivan tasaisella kovalla maalla, mutta se nostelee koipiaan ikään kuin se kahlaisi vedessä tai rämpisi suossa.Mitä IHMETTÄ tämä on?  Sisällä kuulen, että villakoirakin oli oksentanut. Soitan eläinlääkärille ja kysyn hoito-ohjeita. Villakoira kääntelee samaan aikaan omituisen nykivästi päätään.

Tässä vaiheessa näyttää siltä, että tämä taitaa sittenkin olla joku virus eikä myrkky, kuten perjantai-iltana vielä ajateltiin.Paitsi että... mitä nämä harhanäyt oikein ovat? Villakoirahan ihan selvästi näki jotain olemattomia?      

Myöhemmin tajuan, että myös vesikoiralla oli harhanäkyjä, kun se väisti auton ovea. Ja terrieri oli omituisen hilpeä, vaikka tärisi vietävästi. Koirilla oli hallusinaatioita! Turvaudun googleen. Pian luen tietoa myrkkysienten oireista. Koirien oireet täsmäävät huumeveikkoja kiinnostavan madonlakin aiheuttamiin oireisiin: hallusinaatioita, euforiaa, tuskaisuutta ja usein pahoinvointia.

Koirat olivat siis tripillä! Niiden on täytynyt löytää jostain näitä huumesieniä.Se sopisi sinänsä, koska juuri tänä syksynä kaikkia mahdollisia sieniä on paljon. Yritän nyt niiden kanssa kilpaa löytää nämä sienet, jotta voisin tuhota ne.

Koirien hallusinaatiot olivat sikäli kiinnostavia, että ne tuntuivat noudattavan kunkin luonnetta: Massahurmaaja-terrierimme oli vain hilpeä, kun taas varauksellinen vesikoiramme oli selvästi tuskainen. Niiden  välimaastossa oleva villakoiramme taas oli toisaalta pelokas, toisaalta reipas.

 

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

MIten terrierin saa kuriin?

Miten terrierin saa tottelemaan? Nyt on mennyt toista viikkoa jääkautta (okei, pieni lipsuminen, kävin agilitytreeneissä sen kanssa), ja terrierin sisu vain yltyy.

Eilen se haistoi juoksussa olevan nartun ja katosi kuudeksi tunniksi. Se ei löytänyt itse narttua mutta kylläkin sen isännän ja isännän auton. Isäntä oli metsätöissä ja aikansa mukana pyöriskeltyään se oli mennyt nukkumaan autoon (isännän tietämättä; ovi oli raollaan).

Ilmeisesti terrieri ajatteli isännän vievän sen morsiamen luo. No, isäntä toi karkulaisen kotiin. Kun kutsuin sitä kotipihalla, sehän ottikin hatkat. Isäntä sai kiinni ja kantoi sisään. Siitä asti olen saanut kuulla epäsäännöllisin välein ulinaa ja haukkumista ulko-oven edessä. Pitäisi mukamas päästä asioille...

Tässä tämä hunsvotti nyt murjottaa.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Henkien taistelua

Ehkä joku Nestorinrannassa käynyt ajattelee, että kolmesta koirastani Aru on ongelmallisin. Aru, 5-vuotias espanjanvesikoirani on kieltämättä varauksellinen vieraita kohtaan ja aiheuttaa joskus harmaita hiuksia.

Aru kuitenkin tottelee. Kun kutsun sitä, se tulee, aina.

Samaa ei voi sanoa Nellistä eikä Lukasta. Nelli-vanhuksemme on elämää nähnyt enkä ole siitä enää huolissani. Mutta tämä nuori uros, Luka. Anteeksi kaikille kylämme mökkiläisille ja vakkareille ja muillekin. Kun Luka näkee pihallamme, että kaukana pellon takana tulee tietä pitkin auto, se säntää sitä vastaan risteykseemme (minun on ihan turha huutaa - kielloista se saa vain lisää vauhtia töppösiin).

Minä ristin sormet, odotan äkkijarrutuksen ääniä ja toivon, että sen jälkeen kuulen pian haukkumista. Tiedän, että näin ei voi jatkua. Tämä ei ole kivaa ja lisäksi Lukalle voi käydä huonosti.

Olen miettinyt pääni puhki, mitä voisin tehdä. Koiraa ei voi pitää jatkuvasti kiinni. Ei siitä tule mitään. Karkumatkoista tulisi kahta kauheampia. Koira on saatava tottelemaan.

Kokeilen nyt jääkautta, josta Arun kanssa oli aikoinaan paljon apua. Tämä terrieri vain on paljon kovempi luu kuin vesikoira. Välillä tuntuu, että se vaihtaa kevyesti emäntää, jos nykyinen ei sitä miellytä. Aruhan taas ei voi kuvitellakaan mitään sellaista, sille oma lauma on kaikki kaikessa.

Aloitin jääkauden eilen. Tähän mennessä Luka on pitänyt haukkumiskonsertteja sisällä, kun ei ole saanut huomiota. Sitten se on joka kerta ottanut hatkat lenkillä, kun olen kutsunut sitä luo kytkeäkseni sen hihnaan. Tiedän, että jääkauden aikana koiraa ei saisi päästää vapaaksi, mutta täällä maalla se tuntuu vaikealta (ehkä kohta kypsyn siihenkin).

Yksi hyvä muutos on sentään tullut jo nyt: Luka tulee heti syömään, kun kutsun. Aiemmin sitä sai maanitella. (Voin kuvitella, että joku kokenut koiran kouluttaja puistelee päätään: terrieri on tainnut pompottaa emäntäänsä oikein kunnolla.)

Karkulainen pyrkii sisälle.
  


keskiviikko 31. elokuuta 2011

Luka sai sertin ja kuusi pentua keskikesällä

Luka sai ensimmäisen sertinsä heinäkuussa Juvan näyttelyssä ja muutaman päivän kuluttua herrasta tuli isä. Avovaimo synnytti kolme tyttöä ja kolme poikaa.

Kaikki pennut ovat punaisia yhtä blue & tan -tyttöä lukuun ottamatta. Ne taitavat juuri nyt lähteä uusiin koteihin. Jos ovat yhtään isäänsä ja äitiinsä tulleet, niistä tulee maailman ystävällisimpiä koiria, jotka tykkäävät kaikista ihmisistä ja koirista.



keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Luka luo näyttelyuraa

Australianterrierimme Luka, Finsweng Onnenpoika, luo hienoa näyttelyuraa: Savitaipaleen näyttelyssä 2.4. tuli laatuluokassa erinomainen (jo kolmas) ja nuorten aussiurosten luokassa 1. sija ja kaikkien aussiurosten luokassa 2. sija. Myös varaserti irtosi, ensimmäisen kerran.

Tämä oli Lukan 4. näyttely ja ensimmäinen nuorten luokassa. Viime kesänä luokka oli junioreiden.Silloin aika moni tuomari huomautti, että tarvitsee aikaa, on vielä vailla "potkua" jne.Nyt tuomariarvostelu oli pelkkää kehua.

Ja koirahan on vallan mainio. Luonne on suorastaan täydellinen. Tykkää kaikista koirista ja ihmisistä. Ei vihoittele kellekään, mitä nyt kaupunkikäynneillä on keksinyt, että laumassa pitää haukkua vastaantulijoita. Hävettää. Muut innostuvat mukaan, mitä muuten eivät tekisi.

Kun vien koulutusmielessä koiran yksin kaupunkikäynnille, ei hauku ketään. Miten siinä sitten kouluttaisi? Laumassa ei voi, kun kaikki rähjäävät yhtaikaa. Yksinään ei rähjää eikä ole mitään koulutettavaa. Neuvokaa hyvät ihmiset!

Tässä meidän näyttelykoiramme, tosin ei näyttelytrimmissä:

Lukan emä Finsweng Dancing Queen on astutettu ja pentuja on toivottavasti tulossa. Jos kiinnostaa, käykää katsomassa kasvattajan sivuja www.finsweng.net. Taatusi hyväluontoisia koiria!  


torstai 7. huhtikuuta 2011

Villa- ja vesikoiralta talviturkit pois

Vesi- ja villakoirat ovat siitä hauskoja, että niistä ei lähde karva. Sen hinta on se, että niiden turkki pitää ajoittain leikata. En harrasta villakoirallakaan mitään muotoonleikkauksia, paitsi päälaelle jätän pienen siilitukan. Vesikoiralle pitää rotumääritelmänkin mukaan leikata tasainen turkki - siis helppoa.

Yleensä leikkaan vesikoiran kolmesti vuodessa, mutta nyt marraskuun pakkaset yllättivät, ja elokuussa leikattu turkki sai kasvaa maaliskuulle asti. Se oli nyt ennätyspitkä ja alkoi jo takkuuntua ja huopaantua. Villakoiraa joudun leikkaamaan useammin. Sen turkki takkuuntuu herkästi, kun en jaksa sitä harjailla.

Tässä on vesikoira-Aru ennen talviturkin leikkuuta.

Näyttää lelukoiralta?

Luonteeltaan ei ole kyllä mikään lelukoira. Ei siedä katsekontaktia. Jos vieras katsoo silmiin, se tarkoittaa, että vieraalla on pahat mielessä. Ei siis kannata katsoa! Tämä lelukoira on viisainta kohdata siten, että kohtelee sitä kuin ilmaa ja katsoo ohi.

Hetken päästä Aru saattaa tulla nuolaisemaan kättä ystävyyden merkiksi. Siitä ei kannata kuitenkaan riemastua vaan jatkaa välinpitämätöntä suhtautumista. Näin tämän koiran kanssa vähitellen voi ystävystyä. Askel kerrallaan.
 
Muuten aivan mainio koira!




Tässä Aru onkin sitten turkkinsa menettäneenä, trimmauksen jälkeen. Näyttää aika... villiltä? Epäluuloiselta? Pelokkaalta?

Aru on hiukan häntä koipien välissä. Se ei pidä siitä, että tiirailen sitä kameralla. Katsekontakti, kameralla osoittelukin, merkitsee sille aina jotain epäilyttävää.

Tässä se luultavasti arvelee, että aion tehdä sielle vielä lisää jotain epämiellyttävää. Kuten leikata kynsiä? Tällä kertaa trimmaus riitti. En leikannut kynsiä. Koira pääsi pian tämän jälkeen kirmailemaan ulos.

Trimmauksen jälkeen sekä Aru että Nelli saavat aina hepulikohtauksen. Niistä on niin hauskaa, että ne viimein pääsivät pois leikkuupöydältä.





Nellin muodonmuutos

Villakoira ennen trimmausta

Näin muhkea koira.



Ja näin pieni koira.




maanantai 28. helmikuuta 2011

Tossuista oli iloa - viikon

Tossut osoittautuivat loistohankinnaksi. Ei uskoisi, että niin ohut kankaan palanen poistaa kylmän tunteen koiralta. Eikä sitäkään, että koira osaa kävellä ja riehua ne jalassa.

Kolmen koiran elämän seuraamisesta on sekin ilo, että huomaa, kuinka erilaisia koirat ovat. Vanha rouvamme, kääpiövillakoira Nelli, ei tarvitse tossuja. Sen tassuja alkaa palella vasta 25 asteen pakkasessa, kun uroksemme nostelevat koipiaan jo 15 asteessa.

Tässä videon pätkä kolmen koiran leikistä reilun 20 asteen pakkasella:


Nellillä on tossujen sijaan toppatakki. Villakoiralla ei ole pohjavillaa ja sen takia sen turkki ei liene kovin lämmin. Ehkä se pärjäisi ilman takkiakin, mutta täytyyhän vanhalle rouvalle jotain lämmikettä laittaa. Jos ei muusta syystä niin siksi, että se on niin vanha.

Tossut olivat kivat. Arulla ne kestivät viikon. Kahteen tuli siinä ajassa reikä pohjaan ja saumat rispaantuivat. Lukan tossut ovat vielä ehjät. Ehkä pikkukoiran kulutus on hellempää?

Umpihankijuoksu on kivaa

Heti kun hankin tossut vesikoira-Arulle ja aussi-Lukalle, alkoi ulkoilu sujua yli 20 asteen pakkasessakin. Aru pääsi harrastamaan rakasta umpihankijuoksuaan, josta tämä videonpätkä.

Kerran se humpsutteli vajaan metrin hangessa puoli kilometriä. Minä kuljin lumikengillä ja Luka viisaasti kulki perässäni.

Sitten Aru lysähti hankeen erään puun juurelle ja jäi katselemaan siitä, mitä sitten teen. Kävin hoitelemassa viereisessä mökissä asioita ja kun tulin takaisin, Aru makasi yhä.

Jo pelästyin, että sille on sattunut jotain. Kun tulin kohdalle, koira puhkesi riehumaan ja meinasi tulla paluumatkankin umpihangessa. Komensin jäljilleni.  

tiistai 1. helmikuuta 2011

Kyllä koira ajattelee

Luin jostain joskus, että koirat eivät ajattele. Näin vakuutti joku asiantuntija. Pah. Vai miten selitätte tämän:

Menin sohvalle päiväunille, ja sitä koirat rakastavat. Ennen kuin Luka ehti mitään, vanhemmat koirat olivat jo varanneet paikat. Aru oli jalkopäässä ja Nelli kainalossa.

Ei ollut mitään paikkaa, johon Luka olisi mahtunut edes hyppäämään. Sekös sitä harmitti. Se meni pienemmän sohvan käsinojalle tuijottamaan ja haukkumaan meitä.

Minua väsytti niin, että jo melkein nukahdin siihen räksytykseen. Yhtäkkiä Luka keksi. Se juoksi sohvani taakse ja hyppäsi siellä olevaan nojatuoliin ja sen selkänojalle ja sieltä edelleen sohvan selkänojalle. Ja työnsi kostean kuononsa kaulaani vasten.

Siinä me olimme kaikki kolme päiväunilla. En valitettavasti saanut otettua kuvaa, koska olin alimmaisena.

Luka tykkää takkatulesta

Lukan lempipaikka on uunin edessä silloin, kun siellä palaa tuli.

Yleensä Luka loikoilee, mutta nyt oli kiva katsella tulta - kunnes emäntä tuli ottamaan kuvaa. Täytyy katsoa, mitä se oikein meinaa.

perjantai 7. tammikuuta 2011

Tässä on Luka

Tässä on Luka, australianterrieri. Viime kesän helteiden aikana Luka löysi tämän paikan.

Kodinhoitohuoneen kaapin alla kivilattialla oli vähän vilpoisempaa. Luka on tässä yksivuotias.



Luka tykkää pistää päänsä erilaisiin kurkistuspaikkoihin. Tässä on yksi. Yläkerran portaiden yläpäästä täytyy ensin kurkistaa, mitä alhaalla tapahtuu, ettei turhaan tule alas.












Joka koiralla on oma tapansa ilmoittaa, että nyt minä haluan sisälle. Lukan tapa on tämä: kurkistetaan sisälle. Jos tämä ei tepsi, sitten haukutaan pari kertaa terävästi.